Pitkästä aikaa malttaa taas kirjoittaa pienen pätkän tännekin, missä mennään ja mitä on tapahtunut. Tentteihin opiskelu on pitänyt meidät molemmat kiireisinä, ja lisähikipisaroita on kirvoittanut hyvään Suomeen kesään verrattavissa oleva sää. Tänäänkin lämpömittarit näyttävät lähemmäs kolmeakymmentä ja täällä yliopiston tietokoneluokassa on jo lämpöhalvaus lähellä. Sopivasti näin tenttien alla nimittäin opiskelija-asuntojen VPN-yhteys on kaputt ja lähes kaikken tenttimateriaalin ollessa verkossa on opiskelua varten siis hikoiltava koululla.

Olemmepa kuitenkin ehtineet viime aikoina jotan muutakin tekemään kuin vain istumaan nenä kiinni kirjassa tai siis tietokoneen ruudussa. Toukokuun kohokohdat ovat olleet päivän retki Baden-Württembergissä sijaitsevaan Europa Park -huvipuistoon sekä lyhyt viikonloppuvierailu Jussin perheen kera Strasbourgiin, Ranskaan. Molemmilla reissulla sää oli erinomainen ja huvipuistossa sen sai tuta varsin pitkinä jonoina vuoristoratoihin ym. Viime viikonloppuna oli myös täällä Mannheimissa tapahtumaa, kun kaupunki järjesti pienet ilmaisfestarit keskustassa. Kävimme sunnuntai-iltana ihmettelemässä saksalaista juhlatunnelmaa ja syömässä musiikin kuuntelun ohella mannheimilaista jäätelöä – hyvää & halpaa sanoisinko.

Jo kertaalleen mainitut tentit ovat siis ovella, mikä tarkoittaa myös sitä, että Suomeen paluukin on aivan nurkan takana. Reilu viikko meillä on enää Mannheimia ja Saksaa jäljellä, jonka jälkeen hypätään tällä erää viimeistä kertaa junaan jo varsin tutuksi tulleelta Mannheimin rautatieasemalta ja otetaan suunnaksi Suomi. Oikeastaan ennen tätä viikkoa lähtöä ei ollut ehtinyt vielä kovin paljon miettimään, mutta kun maanantaina aloitimme yliopistolla poislähtöön liittyvien asioiden selvittelyn, tajusi, että ensi viikolla pitää tosiaan olla jo Suomessa töissä! Mahtaa työnteko tuntua aluksi kummalta, kun viimeiset viisi kuukautta on ollut enemmän ja vähemmän lomaa. Suomesta tuskin tulee lähdettyä työviikon päätteeksi Euroopan suurin kaupunkeihin viikonlopun viettoon :)

Muutama sana vielä lopuksi tämän maan kuumasta aiheesta eli kurkkuskandaalista. Asiahan selvisi meille viime viikolla juuri sopivasti salaattiaterian äärelle, mutta luotimme omiin vihannesten huuhtelutaitoihimme ja pistelimme lautaset tyhjäksi; ja voimme vielä toistaiseksi hyvin. Tällä hetkellähän tilanne on se, että paikalliset viranomaiset suosittelevat välttämään salaatin, kurkun ja tomaatin syömistä, koska bakteerin alkuperää ei ole pystytty jäljittämään. Radiossa puolestaan kerrottiin, että vihannesten myynti on pudonnut 50 % bakteerilöydöksen johdosta, espanjalaisia mansikoita ei osta enää kukaan ja pari pikaruokaketjua on poistanut raa'at vihannekset aterioistaan. Kohusta huolimatta me ei olla ryhdytty täysiksi lihansyöjiksi, vaan ollaan ostettu vihanneksia lähes normaalisti. Tosin sen verran ollaan kuitenkin ruokakoria tarkkailtu, ettei epähuomioissa osteta juuri pahamaineisimpia espanjalaisia kurkkuja. Emme liene vihannesostoksilla aivan väärillä linjoilla, sillä Mensassakin on tarjottu skandaalista huolimatta aivan normaalisti salaattia.

1306832005_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Petite France, Strasbourg & meidänkin testaama jokivene