Tästä se sitten lähtee, uusi vuosi ja uudet kujeet! Tässä vaiheessa ollaan vielä Suomessa, mutta ajatukset ovat jo tulevassa kevätlukukaudessa Saksassa. Aikaa lähtöön on enää 4 päivää ja tuntuu, että asioita on vielä paljon hoidettavana. Ulkona olevat lumiröykkiöt muistuttavat talvesta ja siitä, että matkalaukkuun pitäisi mahduttaa myös talvivaatteet. Toisaalta paluu olisi tarkoitus ajoittaa kesäkuulle, jolloin toppatakilla ei ole enää kovin hyvä hiihdellä. Olotila on jo hieman jännittynyt ja odottavainen. Mitähän kevät tuokaan tullessaan?

Kartassa vielä alleviivattuna punaisella tulevan kevään asuin- ja opiskelupaikka, jotta kaikki halukkaat osaavat suunnistaa oikeaan kaupunkiin kyläilemään. See you in Germany!

1293881382_img-d41d8cd98f00b204e9800998e