Pari viikkoa on jo mennyt Mannheimista paluusta. Kiirettä oli sekä ennen paluuta tenttien merkeissä että paluun jälkeen töiden puolesta. Paluuta ei oikeasti tajunnut, ennen kun seisoi 22 kilon matkalaukun kanssa Mannheimin sateisella juna-asemalla ja odotti ”viimeistä” junaa Frankfurtin lentokentälle. Maisemanvaihto tapahtui kirjaimellisesti lennosta, koska Lauralla alkoivat työt jo heti seuraavana päivänä Mannheimista lähdön jälkeen. Jussilla puolestaan oli sentään viikonloppu hengähdys- ja Suomeen sopeutumisaikaa.

Ennen lähtöä ehdimme hyvästellä Mannheimin kaverimme - joskin pikaisesti, sekä jättää ylimääräiset tavaramme lappeenrantalaiselle tutullemme, joka aloittelee diplomityötään Mannheimissa. Viimeisen illan lähtövalmisteluihin kuului myös tavaroiden pakkaus, kämpän siivous ja saksalaisen pankkitilin sulkeminen. Suurimman osan paperiasioista olimme hoitaneet jo edellisellä viikolla, joten viime tippaan ei jäänyt niin paljon muistettavaa. Viimeinen velvollisuus oli lähtöaamuna suorittaa asunnon tarkastus yhdessä talonmiehen kanssa.

Sateisesta Saksasta oli mukava palata Suomeen, sillä täällä oli kyseisellä viikolla lähemmäs 30 asteen helteet – kuten nytkin – ja uusi kämppä odotti kaikkine mukavuuksineen. Suomeen tullessa oli erityisen hauska huomata, kuinka suomenkieli kuulosti oudolta, kun sitä kuuli joka puolelta. Toisaalta vähemmän hauska puoli olivat elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden hinnat, jotka Suomessa suorastaan pomppasivat silmille – ja tyhjensivät lompakon pikavauhtia…

Nyt olemme jo sopeutuneet hyvin takaisin Suomeen, ja asuntokin alkaa olla kunnossa. Välillä tulee kuitenkin muisteltua keväisiä Saksan seikkailuja ja etenkin töissä tarinoita on saanut kertoilla. Ehkä joskus tulevaisuudessa ajelemme vielä sporalla pitkin Plankenia kohti suihkulähteiden saartelemaa vesitornia.