Viime viikon torstaina saimme suomalaisen vieraan Stuttgartista, kun opiskelijakaverimme Lappeenrannasta tuli vastavierailulle. Otimme vieraan vastaan juna-asemalla ja ensitöiksemme autoimme Jonia ostamaan vuorokausilipun Mannheimin joukkoliikenteeseen, jotta liikkuminen olisi mahdollisimman helppoa.

Päivän ensimmäinen vierailukohteemme oli yliopistomme eli maailman toiseksi suurin barokkilinna. Jätimme tosin museoon tutustumisen väliin, koska sen hinta-laatu-suhde ei ole aivan kohdallaan. Museon sijasta kävimme katsomassa linnan yliopisto-osaa ja pientä, kokonaisuuteen kuuluvaa kirkkoa. Olimme kaikki yhtämieltä siitä, että Mannheimin yliopisto on rakennuksena varsin vaikuttava verrattuna Lappeenrannassa sijaitsevaan serkkuunsa.

Linnalta olikin lyhyt matka katsastamaan Mannheimin toista barokkiaikaista nähtävyyttä, Jesuiittakirkkoa, jossa on itse Mozartkin käynyt aikoinaan soittamassa. Kirkko on varsin iso ja vaikuttavan näköinen, sillä sen kunnosta on pidetty varsin hyvää huolta.

Kirkkojen ihmettelyn jälkeen suuntasimme hieman nykyaikaisempiin maisemiin Mannheimin ydinkeskustaan. Aivan keskustassa ei kummempaa ihmeteltävää ole, mutta hieman sivussa siitä on 60 metriä korkea 1800-luvun lopussa rakennettu Wasserturm (vesitorni). Näin talvella tornin vieressä olevat suihkulähteet eivät ole toiminnassa, mutta kesällä kokonaisuus lienee vaikuttava.

Vesitornin jälkeen päätimme jatkaa tornilinjalla ja veimme Jonin katsastamaan Mannheimia myös yläilmoista. Kaupungin Fernmeldeturm on 212 metriä korkea ja varustettu sekä näköalatasanteella että ravintolalla. Testasimme molemmat ja totesimme, että tornissa hinnat lähentelivät kirjaimellisesti pilviä verrattuna maanpäälliseen tarjontaan. Tyydyimmekin siis vain tornin kahvi- & kaakaotarjontaan ja jätimme ruokailun seuraavalle etapille.

Tässä vaiheessa mahamme kurnivat jo kuorossa, joten suuntasimme hyväksi havaittuun, opiskelijoiden suosimaan Café Viennaan. Paikan suosio perustuu edullisiin hintoihin ja reilun kokoisiin annoksiin. Ruokalistan kallein pääruoka maksaa vain 5,10 €, tosin juomat ovat normaalia Saksan hintatasoa. Joni antoi paikalle arvosanaksi pää- ja jälkiruoan perusteella 9½. Miinusta tuli kuulemma vain siitä, että jägerschnitzelin sienikastike ei ollut täydellinen.

Kun mahat oli saatu taas pullottamaan, etsimme Jonin varaaman hotellin. Sattumalta Joni oli onnistunutkin varaamaan hotellin samalta suunnalta kuin, missä me asumme, joten paikan löytämisessä ei ollut suurempia ongelmia. Hotelli oli myös siisti ja Joni vaikutti tyytyväiseltä varsinkin, kun pääsi repun kantamisesta eroon :)

Hotellilta suuntasimme takaisin kaupungin toiselle laidalle tarkoituksena mennä katsastaan Technoseum, alueen tekniikan ja työn museo. Epäonneksemme saavuimme museoon varttia ennen sen sulkeutumista, joten tämä kokemus sai jäädä odottamaan seuraavaa kertaa.

Museotakaiskun jälkeen pohdimme hetken, mitä tekisimme, ja kaivoimmekin hyväksi osoittautuneen Lonely Planetin jälleen kerran esiin. Hetken kirjaa selailtuamme päätimme lähteä Mannheimin eteläosassa sijaitsevaan Waldparkiin. Tähän puistoon on helppo tulla, koska 3:sen ratikan päätepysäkki Rheingoldhalle on sen läheisyydessä. Puistossa oli mukavan hiljaista ja ilma oli raikasta, mikä oli tervetullutta vaihtelua kaupungin meluun ja pölyyn.

Puistossa kävelyn jälkeen päätimme vetäytyä sisätiloihin, koska ulkona alkoi olla jo kylmää ja pimeää. Hurautimme ratikalla takaisin keskustaan ja menimme Turmcafé Starsiin, joka on aivan keskellä Mannheimia. Päivä turistina oli mukava päättää kaupungin valoja katsellessa oluen, viskin ja pirtelön äärellä.

Waldpark Reinin varrella